maanantai 27. tammikuuta 2014


PÄÄTÖS
- Reilu kaksi vuotta sitten olimme sovittamassa uusia T-paitoja työpaidoiksi. Ne olivat kaikki minulle liian pieniä vatsan kohdalta ja päätin, että jotain täytyy tapahtua! - Siemen muutokseen oli kylvetty.
- Olin pitkään seurannut ihaillen Saharankin halki juosseen Jukka Viljasen elämänvalintoja ja ihmetellyt kuinka tuollaisia juoksumatkoja pystyy ihminen tekemään? – Mieleeni oli syöpynyt Jukan sanat: ”perustamalla oman retkikunnan pääsee haaveilemiinsa paikkoihin.”
- Hetken mielijohteesta (mutta ed. taustoihin suhteutettuna ei mitenkään tuulesta temmattuna) suustani päässyt tokaisu vaimolleni lähteä aktiivilomalle päiväntasaajalle, oli kuin kiven heitto mereen.
                                                                                                                    – Peruuttamaton, vankkumaton!
Elämässä ei tunnu mitään tapahtuvan, jos ei vain päätä jotain tapahtuvan. Mikään ei muutu, kehenkään ei tutustu, mitään ei opi jos ei tee päätöstä uudesta tai muutoksesta! Aina tehty päätös ei suinkaan ole oikea, eikä aina edes järkeväkään, mutta se on päätös ja se johtaa aina johonkin, eteenpäin…

Tietty päätöksen jälkeen pitää tehdä isosti ja konkreettisesti töitäkin mutta päätös on se kaiken alku! Päätös vie seuraavaan risteykseen, josta voi taas valita uuden, sopivimman tien eteenpäin. Ilman päätöksiä tie körrää vain tasaisen verkkaisesti eteenpäin. Ei sekään huono ole jos tykkää, mutta minulle se tarkoittaa kyllä yllätyksettömyyttä ja tylsistymistä. Haluaisin mennä hautaan arkun seinä kolahtaen, en odottaen vuoroani. On se sitten huomenna tai vuonna 2064. Haluaisin, ettei minun tarvitsisi koskaan katua menetettyjä mahdollisuuksia…

...Siitä se sitten lähti.
Elät vain kerran, mutta kerta riittää jos hoidat homman hyvin!” –Joe Louis

 
HARJOITTELU KOHTI TAVOITETTA
880 kilometriä on pitkä matka ja minullahan ei ole minkäänlaista kestävyysurheilutaustaa.
Ainoa, minkä tiesin etukäteen oli usko päähäni. Se ei tulisi olemaan ensimmäinen joka pettää. Kestävyyskunto, lihasvoima, kivunsietokyky ja miten tällainen projekti suunnitellaan ja toteutetaan olivat minulle sen sijaan täysiä arvoituksia.
Päätöksen jälkeen ensimmäisenä soitin Seikkailujuoksija Jukka Viljaselle ja sovin tapaamisen sparrauksen merkeissä. Sen jälkeen alkoi tarvittavan tiimin kasaaminen.  Siitä alkoi sitten kaksi vuotta kestävä intensiivisen työ; juoksuharjoittelua ja opiskelua. Etsin tietoa lihaskunnosta, henkisestä valmentautumisesta, kestävyyskunnosta ja ruokavaliosta sekä lisäravinteista. Vaimoni oli näissä aiheissa korvaamaton apu! Kirjoja ja lehtiä luin kaikkiin ed. aiheisiin liittyen minkä ehdin. Lisäksi pyrin ahmimaan Afrikkatietoutta  aina kun aikaa liikeni. Koin kaiken Saharan eteläpuolista Afrikkaa liippaavan kotouttavan minua tulevaan.  Jukan Seikkailujuoksija-kirjan luin kait 5 kertaa yrittäen löytää rivienkin väliin painetut...

Projektin aikana jouduin paljon priorisoimaan asioita, mutta mistään en myönnä JOUTUNEENI luopumaan. Luopumisen sijaan puhuisin valinnoista. Valitsin jäätelön ja voidakseni syödä sitä ihan niin paljon kuin halusin, jätin kaiken muun makean minimiin. Valitsin Coca Colan ja voidakseni kiskoa sitä mielin määrin, jätin alkoholin kokonaan pois.  
(Ja vaikka olin päättänyt korkata seuraavan skumppapullon Kongon rajalla tammikuussa 2014, en sitä kuitenkaan tehnyt. Tämän kahden vuoden aikana havahduin kuinka alkoholinhuuruinen vuodenkiertomme on ja ihan piruuttaankin jätin juhlistamatta tavoitteen saavuttamista viinalla!)
Lasten vuoksi pyrin mahdollisimman paljon tekemään harjoittelua kotona, joten nurkat täyttyivät kahvakuulista, kummallisista kuminauhoista, foam rollereista ja hierontapalloista. Erilaiset toiminnalliset ja koko vartaloa kehittävät lihaskuntoharjoitteet kiinnostivat yksittäisten lihasten kehittämistä enemmän. Lihakset lisäävät lämmöntuottoa ja kuluttavat happea sekä energiaa eli niistä ominaisuuksista ei Afrikassa olisi hyötyä väärissä paikoissa. Hauiksen pullistelu olisi siis melko turhaa puuhaa. Sen sijaan jalkojen ja keskivartalon lihasten tasapainoinen kehittäminen auttaisi säilyttämään juoksuasennon väsyneenäkin ja ehkäisisi näin rasitusvammojen syntyä. Käsien asentoon kiinnitin huomiota heti alusta lähtien ja jo talven 2011 aikana muutin hiljalleen käsien vemppaamisen edessä rinnalla, rytmikkääseen heiluntaan vartalon sivuilla. Tästä luonnikkaasta eteen-taakse heiluriliikkeestä on yllättävän iso apu taloudellisessa juoksussa ja eritoten ylämäissä!    
Kilometrien sijaan juoksin tunteja. Sykemittaria en käyttänyt kertaakaan. Leposykettäni tarkkailin aamuisin koko projektin ajan tasaisen harvasti.

Juoksumattotestejä teimme Lähdesmäen Arin kanssa 2 kpl, jotka osoittivat kaiken olevan ok ja harjoittelun tuottaneen tulosta.
Harjoitellessa uskoin ja kuuntelin tarkkaan itseäni. Juoksumääriä ja -tehoa yritin kasvattaa koko ajan pitäen kuitenkin tarkkaa huolta, ettei kroppani sietokyky ylity ja etten altistuisi rasitusvammoille. Joka kuukausi tavoitteena oli haastaa itseni jollain tavalla. Eivät ne isoja haasteita kerrallaan olleet, mutta pitkässä juoksussa huomasin koko ajan tapahtuvan. Esimerkki: Patrian mäen juoksin syksyllä 2011 kaksi kertaa verkkaiseen tahtiin (ehkä reilun 3 min/nousu) ja olin ihan puhki. Marraskuussa 2013 juoksin sen 7 kertaa, aina alle kahden minuutin ajalla ja olin vielä ihan hyvässä hapessa. Juoksin siitä vielä kotiinkin ja itse asiassa olin juossut pohjillekin jo 30 kilometrin lenkin, hah... Patrian mäessä vietin paljon aikaa.
Opetus on se, että kun kuuntelee tarkkaan itseään, ANTAA AIKAA, juoksee monipuolisesti, ANTAA AIKAA ja on säryille sekä alkaville rasituskivuille armollinen ja ANTAA AIKAA, saa itsensä hyvään kuntoon ilman vammoja. Rajojaan ei kannata rikkoa kuin vasta silloin kun tuntee ne.

 
TOISENLAINEN LOPPU?
12. juoksupäivä jouduin lopettamaan juoksun (polven totaalisen lukon takia) vain 4 km ennen määräkilometrien umpeutumista ja jo se otti TODELLA koville. Luulen tiimiläisten tajunneen tilanteen, koska sain olla hetken ihan omien ajatusteni kanssa. Tällöin kuitenkin huomasin, kuinka rajusta leikistä on kyse: vaivaiset 4 kilometriä vajaaksi ja olin ihan maan mujua, täysin lyöty mies!
Mitä jos olisin joutunut keskeyttämään kokonaan?
Treenatessa minua motivoi se tosiasia, että en tulisi koskaan antamaan itselleni anteeksi, jos minulta loppuu kunto kesken matkan. Se ajoi minut juoksemaan pakkasessa, helteessä ja suossa… Mutta tosiasia on se, että jokin paikka voi tuollaisella matkalla hajota tai sitten keskeytyksen syy on täysin ulkopuolinen. Tiesin, että keskeyttäminen tulisi olemaan vaikeaa kaiken tehdyn työn jälkeen mutta siihenkin olisi hyvä varautua jotenkin etukäteen.
Olinkin kirjoittanut lapulle ylös seuraavan tekstin. Se oli minulla mukana kirjekuoressa tiukkaan paikkaan muistuttamaan sopimuksestani itseni kanssa. (Sopimuksesta, joka jääköön minulle.) Tekstin tarkoitus ei ole nostaa jalustalle ketään vaan sen tehtävä olisi ollut pahassa paikassa epätoivoisen hienosti muistuttaa siitä, mitä olin jo saanut! Se on hieno puhe;
Kunnia kuuluu hänelle, joka seisoo kilpakentällä ja jonka kasvot ovat pölyn, hien ja veren peittämät. Hänelle, joka taistelee rohkeasti mutta erehtyy. Hänelle, joka yrittää ja epäonnistuu. Sillä todellinen yrittäminen syntyy erehdyksistä ja epäonnistumisista. Hänelle, joka kuitenkin todella yrittää saavuttaa tavoitteensa ja joka tuntee suuren innon ja omistautumisen. Hänelle, joka parhaassa tapauksessa saa tuntea suuren onnistumisen tunteen ja joka pahimmillaan, jos epäonnistuu, ainakin epäonnistuu osoittaen sellaista uskallusta, ettei hänen sielunsa ei ole niiden arkojen joukossa, jotka eivät tunne kumpaakaan;  ei voittoa eikä tappiota.”  - Theodore Roosevelt



GORILLAT
Minulle suuri motivaation lähde oli sanomani gorillojen suojelusta. Juoksun tarkoitus oli herättää huomiota. Niitä on vain 880 ja vaikka kanta onkin kasvava tällä hetkellä, se on silti ihan hiton vähän! Uskon vahvasti, että sekä Suomessa, että Ugandassa sain jonkun sielun ymmärtämään palan verran enemmän hyvän päälle! Olen aika pienten linjojen mies ja vaikka jutulla olisi varmasti ollut kantopohjaa isompaankin mediamylläkkään, olen ihan tyytyväinen. Kaikkeen en minäkään pysty enkä varsinkaan ehdi, aikaa treenaamiseen kun meni aika paljon.  Minulle yksikin, jonka sisällä värähti projektin perimmäinen sanoma, on hyvä asia! Ugandassa koetin mukana juokseville lapsille muistuttaa, kuinka hieno maa ja sen luonto heillä on. Tuskin monikaan ymmärsi mistä puhuin, mutta joku, JOKU saattaa muistaa joskus sen valkoisen gorilloista höpisseen, juoksevan muzungin kun on iskemässä kirveensä eukalyptuspuuhun suojelualueella polttopuita etsiessään... 
Mitä vuorigorillojen säilymiseksi kukin voi sitten täältä käsin tehdä, on mielenkiintoinen kysymys? Mutta ainakin luonnonvarojen säästeliäs käyttö, suojelujärjestöjen työn tukeminen sekä ekoturismi ovat avainsanoja.
Myönnetään, että Ugandassa, Kongosta puhumattakaan, paikalliset hyötyvät gorilloista melko marginaalisesti. Olen kuitenkin aiemminkin rohjennut sanoa, että minulle on ihan sama, kuka tästä kaikesta taloudellisesti hyötyy, pääasia, että joku hyötyy, jotta vuorigorillojen elinalueita suojellaan! EHDOTTOMASTI myös paikallisten ihmisten täytyISI päästä osingoille näistä hankkeista, se olisi kestävämpää tulevaisuutta. Mutta se ei selvästikään ole kauhean helppo yhtälö ratkaistavaksi tuolla köyhyyden keskellä. …Aina joku isompi = varakkaampi korjaa hedelmän…

The greatest danger to our planet is that we lose hope. Especially if our youth loses hope
–Dr Jane Goodall


KIITOS
Kiitos Chef Juha Lahtinen, henkinen tasapainosi , lahjasi tehdä hyvää ruokaa ja paneutumisesi hygieniaan on iso, ISO kauhallinen onnistumisen salaisuuttamme.
Kiitos huoltopäällikkö Ari Lähdesmäki, ilman päivittäisiä taikakeinojasi, kannustustasi ja taitoasi osata olla prikulleen oikeassa paikassa ihan hiljaa, en olisi nähnyt Kongon rajaa!
Kiitos Kirsi, vaimoni, matkanjohtaja, ilman oppejasi ja tietotaitoasi liikunnasta sekä menttaalisesta harjoittelusta olisivat harjoituspäiväni olleet vielä pidempiä. Kiitos, että hoidit käytännön matkajärjestelyjä. Kiitos, että annoit tuhlata perheen rahat ja kiitos että järkkäsit minulle aikaa.
Kiitos yhteisesti koko ryhmälleni antaumuksesta, ammattitaidosta ja omien tehtävienne hoitamisesta kurinalaisesti ja justiinsa. Se vei meidät maaliin!
Meistä jokainen näki Päiväntasaajan Afrikan varmasti hyvin eri näkökulmasta mutta toivottavasti matka antoi kiitoksena sydämellisen ja ikuisen muiston toisistamme sekä upeasta Ugandasta.

Kiitos isovanhemmat Valkeakoskella ja Kärkölässä sekä veljeni. Annoitte aikaa treenaamiseen ja
huolehditte lapsista matkan ajan.
Kiitos poikani Riku, Aleksi ja Pyry. Te olette antaneet syyn huolehtia huomisen luonnosta.
Kiitos kaverit, tutut ja facebook-ystävät että uskoitte ja olitte täysillä mukana.
Kiitos pankki rahasta.
Kiitos yrityskumppanit; Fenix Ohjelmapalvelut, Mallaspidot, FiRent, Kunto 24, Intersport, PlayGreen. Ilman teitä olisin joutunut selittämään pankissa vielä enemmän…

Kiitos Suomen Ulkoasiainministeriö tärkeistäkin tärkeämmistä kontakteista
Kiitos The Bay, Henrik ja Susan Selin
Kiitos Alfred, Emmanuel, Moses
Kiitos naapurit suihkusta
Kiitos Jukka Viljanen neuvoista
Kiitos Anu Lähdesmäki ElmuKelmu-mobilaatti -vinkistä
Kiitos Juha Koivu, että jeesasit maratonille 11 vuotta sitten


Kiitos jokaiselle, jota kiinnostaa ymmärtää mistä globaalissa ympäristövastuussa on kyse.
                                                                                                                                                  -Ei luovuteta!